Kuten toisessa tarinassa kerrotaan tapasi M.A. Slotte tarunhohteisella matkallaan Arkangeliin v.1912 Repolassa ensi kerran Johannes Froloffin, joka muutti myöhemmin Viipuriin ja sittemmin Kokkolaan. Wladimir Froloff syntyi v.1914 Viipurissa kauppiasperheeseen. Isä Johannes Froloff perusti v.1919 Viipuriin Repolan Tukku nimisen liikkeen. Tästä liikkeestä tuli myös Wladimirin eli Voovan elämäntausta. Vuonna 1935 hän aloitti kuitenkin ensin lääketieteen opiskelun. …
marraskuu 2018 archive
Johan Eliel Sandbacka (1882-1953)
käytyään Alavetelin kansakoulun ja Kronobyn kansakorkeakoulun viljeli jokin aikaa isänsä maita. – teki opintomatkoja useimpiin Euroopan maihin sekä v.1939 Amerikan Yhdysvaltoihin. – siirtyi sitten kaupan ja teollisuuden pariin toimien vuota- ja nahka-alalla Skandinaviassa, Englannissa ja Saksassa. – hallitsi myöhemmin kyseisen toimialan paremmin kuin kukaan tässä maassa. – oli kauppaedustajana v.1898-1905 – perusti oma firman v.1905. …
Herman Renlund
Mesenaatti KARL HERMAN RENLUND (1850- 1908) syntyi v.1850 Kokkolassa merimies Petter Renlundin ent. Räihä (1810- 1876) ja Brita Maria os. Skoglundin (1815- 1874) poikana. Seitsemästä lapsesta eli aikuisikään Hermannin lisäksi vain Johan Vilhelm ja Maja Sofia. Isä Petter oli kuulonsa menetettyään palannut meriltä, viimeksi hän oli kuljettanut pientä höyryalusta Hämeessä. Renlund työskenteli Donnerin kauppahuoneessa hoitaen …
Nousu- ja laskuvaiheet
Nousu- ja laskuvaiheinen 2000-luku Vuosikymmentä leimasi talouden nousukausi, joka päättyi finanssikriisiin vuonna 2008. Suomen kansa valitsi vuonna 2000 ensimmäisen kerran tasavaltansa johtoon naisen, 56-vuotiaan Tarja Halosen. 2000-luvun Suomessa internet ja matkapuhelimet yleistyivät nopeaan tahtiin ja tulivat lähes kaikkien ihmisten käyttöön. Suomi kansainvälistyi taloudellisesti ja kulttuurisesti. Maahanmuuttajien osuus maan väestöstä lisääntyi ja väestön ikääntyminen jatkui. .
Sotakorvaus
SOTAKORVAUKSET 1944-1952 Toisen maailmansodan jälkeen rauhansopimuksessa Suomi määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle nykyrahaksi muutettuna sotakorvauksia noin 4,5 miljardia euroa (2012). Toimitetut määrät olivat niin suuria, että esimerkiksi 15 telakalla rakennetuista yli 500 laivasta olisi muodostunut yli 30 kilometriä pitkä yhtenäinen laivajono ja rautatiekuljetuksiin tarvittiin yhteensä 345 000 junavaunua. Esimerkkinä eräistä luovutetuista sotakorvaustuotteista: • 535 erilaista alusta • …
Itsenäisyys
Itsenäinen Suomi 1917 Suomesta tuli itsenäinen valtio 6. joulukuuta vuonna 1917. Sitä ennen olimme osa Venäjää. Heti itsenäistymisen jälkeen suomalaiset jakautuivat kahteen ryhmään, punaisiin ja valkoisiin. Punaiset olivat enimmäkseen työväestöä, valkoiset taas porvaristoa. Kumpikin ryhmä halusi itsenäisyyttä, mutta punaiset ja valkoiset olivat eri mieltä siitä, millainen valtio Suomesta pitäisi tulla. Tätä erimielisyyttä suomalaiset eivät osanneet …
Sodat 1900-luvulla
Ensimmäinen maailmansota 1914-1918 Ensimmäistä maailmansotaa käytiin vuosina 1914-1918. Vastakkain taistelivat Saksan ja Itävalta-Unkarin johtamat keskusvallat sekä lähinnä Ison-Britannian, Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen muodostamat ympärysvallat. Raskas sota päättyi keskusvaltojen tappioon ja muutti Euroopan valtiollisia rajoja perinpohjaisesti. Suomen sisällissota 1918 Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen …