24. lokakuuta 1985 naulataan viimeinen kisko Euroopan
pohjoisimmalla rataosuudella Seinäjoki-Kokkola.
Samanaikaisesti on valtio rakentanut sivuraiteen
Ykspihlajan satamaan.
Kokkolan rautatienasema
Kokkolan uusrenessanssityylinen rautatieasema sijaitsee Kokkolassa Isokadun eteläisenä päätteenä. Bruno Granholmin suunnittelema asemarakennus on ainoa Seinäjoki-Oulu -rataosuuden III luokan asemarakennus.
Historia
Rautatien jatkamisesta Seinäjoelta Ouluun määrättiin 1884. Kokkolalle ratkaisevaa oli, että määräys sisälsi myös radan jatkamisen Ykspihlajaan, minne oli siirretty Kokkolan satamatoiminnot 1800-luvun lopulla. 1800-luvun puolivälin paikkeilla Kokkola oli yksi Suomen tärkeimpiä tervakaupan ja kauppamerenkulun kaupunkeja.
Kokkolan rautatieasema rakennettiin 1884-1886 Tivoli-nimiselle kesantoniitylle, jonka omisti raatimiehen rouva Björkman. Radan eteläpuolelle valmistui asemakokonaisuuteen kuuluva veturitalli 1900-luvun alussa. Rautatietorin aukealla sijaitsivat venäläisen sotaväen hevostallit ennen vuotta 1918.